Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Ennen kanan haudontaa

Terveistä ja hyvin ruokituista emoista saa kunnollisia siitosmunia.
Nuoret linnut ovat yleensä parempia siitoslinnuiksi.
Ihan ensimmäiset munat ovat yleensä tyhjiä.
Kannattaa seurata onko kukko liittänyt kanan haaremiinsa. Kaikki kukot eivät astu ihmisen nähden, mutta kyllä hoitavat tehtävänsä :)

Jotta saataisiin hyvä haudonta tulos, pitäisi emojen saada eläinkunnasta peräisin olevaa proteiinia. Ja vitamiinja ja hivenaineita.
Ostorehussa tätä kaikkea on. Mutta jos et käytä ostorehua, niin huolehdi, että kanat saavat välillä lihaa ja tai kalaa.
Pikkukalat kokonaisena pilkottuna on hyvä lisä ruokaan.
Maitotuotteet ovat myös hyvä vaihtoehto tai lisä.
Jos kanat saavat kesäisin olla vapaana isolla alueella, niin ne löytävät kivasti hyönteisistä tarvitsemansa proteiinin.

Siitosryhmässä pitäisi olla myös oikeassa suhteessa kukkoja ja kanoja.
Raimo Pystysen kirjassa suositellaan vähintään yksi kukko viittätoista kanaa kohti.

Haudottavien munien tulisi olla ehyitä ja puhtaita sekä tuoreita.
Munia ei kannata pestä.
Haudottavien munien tulisi olla korkeintaan 10 päivän ikäisiä.
Mutta pesässä munat säilyvät kolmekin viikkoa. Koska muniva kana kääntelee munat ja lämmittää niitä päivittäin.

Haudottavat munatsäilytetään mieluiten tylppä pää ylöspäin, viileässä +7-13 astetta. Ja kosteassa.
Päivittäin olisi hyvä käännellä tai ainakin liikutella munia.
Valitse säännöllisen muotoisia ja keskikokoisia munia.
Käsittele munia varovaisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...