Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Inkivääriporsas

Olen oppinut käyttämään inkivääriä vasta noin vuosi sitten.
Filippiiniläistä ruokaa saatuani olen oppinut pitämään oikein voimakkaastakin mausta.

Sain vinkin, että tuoreen inkiväärin voi pakastaa ja raastaa jäisenä.
Olen kokeillut ja ei se ihan niin mene. Kuoriminen on hankalaa ja kovin ison palan pilkkomiseen piti ottaa kirves :)
Mutta noin 5 sentin paloina pakastettuna toimii oikein hyvin.
Nyt yritän hävittää tahnojani jääkaapista ja siirtyä tuoreeseen inkivääriin.

Kun teen lapsille ruokaa pilkon inkiväärin sen verran isoiksi, että heidän on helppo nostella ne pois. Makuun alkavat jo tottua.

Itse olen ihan koukussa inkivääriin.
Joten taas tuli sitä iltapalaksi tehtyä!!


Inkivääriä, possua, paprikaa ja valkosipulia. Vähän kikkomania.

Paprikana on Lidlin grillattua säilöttyä paprikaa.
Liemessä on varmasti sokeria, joten ei ihan karppiruokaa. Mutta valuttelin hyvin ja laitoin vain kaksi paprikaa.

Kuumensin öljyä ja voita. Paistelin lihoja ja lisäsin inkivääriä, lopuksi lisäsin paprikan ja valkosipulin.
Näin se on hyvää. kun valkosipuli ei paistu ruskeaksi. Aikalailla lisäilen loppuvaiheessa valkosipulin nykyään.
Näin siinä säilyy terveysvaikutteetkin paremmin.
Maustoin soijakastikkeella lopuksi.


Pojan ottama kuva. Isoveli on niin ihana, kuten katseista näkee :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...