Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Lampaat meille

Sain lähes ilmaiseksi kaksi lammasta. Ne tuli meille alunperin ihan vain teuraaksi.
Mutta katseltuani tuota likaista villa määrää päätin keriä ne.

En ollut koskaan aikaisemmin kerinnyt.
Lammasfoorumilta sain neuvoja ja uskalsin aloittaa.
Ostin fiskarssin kalasakset. Niissä on palauttava jousi ja moni kehui hyviksi kerintään.

Aloitin varovaisesti ja päätin aluksi poistaa vain likaisen pääly kerroksen.

Toinen lampaista on irti, mutta se ei jättänyt kaveriaan metriä kauemmaksi.



Raskasta ja työlästä! Ja kesken alkoi satamaankin.


Toinen jo melkein keritty.

Myös sorkat piti leikata. pehmeällä alustalla olivat kasvaneet kovin pitkiksi. Sorkat olivat niin pehmeät, että sain ne kalasaksilla ihan hyvin leikattua.

Koneeni oli rikki kesän, joten minulla on hyvin vähän kuvia lampaista. Laitan mitä on.



Tässä molemmat kahteen kertaan kerittynä.

Toisellakin kerralla keritsin liian pitkäksi. Nyt olen oppinut, että käsitöitä ajatellen pitäisi keriä hyvin lyhyeksi. Ja kaksi kertaa vuodessa.


Nämä kaksi Päkä ja Helmi valloitti sitten minun ja lasten sydämen!
Ja niin hankimme vielä kaksi lammasta lisää Raahesta.

Ne ovatkin sitten aitoja Suomenlampaita.
Pässikaritsa Akseli ja ruskea uuhi Babette

Harmittaa kovasti kun on niin vähän kuvia, mutta tässä on tänään otettu kuva

Sikkolan kirsikan takana Akseli ja Babette


Vähän herkkua, että saisi ne samaan kuvaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...