Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Lihapiirakkaa



Meillä oli tänään jämppipiirakkaa. Eiliset muusit ja lihat sai kuoren ja uuniin. Jämät muuttui ihan uudeksi ruuaksi ja oli vielä hyvää :)

Minulla oli siis eilistä linssi-parsakaalimuhennosta ja lihaa paistettuna. Lämmitin ne sekaisin ja kaadoin vuokaan.
Päälle tein raparperipiirakanpohjan ilman sokeria.





Jämäruuat sekaisin



Ja kuorrutus uunissa 200 astetta, kunnes ruskea


Kuorrutustaikina

125g voita
1 muna
2dl mantelijauhetta
0,5dl kookosjauhoa
0,5dl riisiproteiinijauhoa (ettei maistuisi kookos liikaa)
1tl leivinjauhoa

Sekoita kuivat aineet keskenään.


Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi ja lisää noin puoli desiä jauhosekoitusta vaahtoon ja sitten muna. Sekoita sitten loput jauhot.

Taikina kannattaa tehdä etukäteen ja laittaa jääkaappiin kovettumaan. Siten se on helpompi kaulia piirakan päälle vaikka elmukelmun alla.

2 kommenttia:

  1. Lihapiirakassa olen antanut periksi ja teen sen epäkarpisti eli rahkavoitaikinaan. Tulee vain vehnäjauhoja, voita ja rahkaa + hiven leivinjauhetta.
    Tuota voisi kokeilla, mutta itse en vois sietää kookoksen makua, se rajoittaa karppireseptien kanssa aika paljon olen huomannut.
    Mutta tervetuloa taas kirjoittelemaan, et toista itseäsi :))

    VastaaPoista
  2. Katja!! Minä yks päivä ajattelin just rahkavoitaikinaa! Ja ajattelin sitäkin, että joku kerta suurustaisin ruskean kastikkeenikin ihan vehnäjauholla. Eihän siitä nyt montaa hiilaria kertyisi. Mutta minua se gluteeni ärsyttää. Haluaisin koittaa olla täysin gluteeniton. Mutta ei se tahdo onnistua. Koska ei ole pakko, ei tule katsottua tuoteselostuksiakaan niin tarkkaan.

    Meilläkin tuo kookos rajoittaa jonkin verran. Tyttö ei tykkää sen mausta ja en joka paikassa minäkään.

    Yritän etsiskellä itselle sellaista kultaista keskitietä näissä ruokavalioissa :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...